Ensimmäinen messu juhlisti valmista kirkkoa
16.8.2009
Arkkipiispa Jukka Paarma toimitti Tyrvään Pyhän Olavin kirkon käyttöönoton juhlavassa messussa sunnuntaina 16. elokuuta. Messussa saarnasi arkkipiispa emeritus John Vikström. Liturgina toimi rovasti Osmo Ojansivu ja tekstinlukijoina kirkkovaltuuston puheenjohtaja Pertti Järvinen, kirkkoneuvoston varapuheenjohtaja Maiju Vuorenoja sekä kaupunginjohtaja Paavo Salli.
Käyttöönottomessu kokosi kirkon täyteen seurakuntalaisia ja juhlavieraita.
Arkkipiispa emeritus John Vikström muisteli saarnassaan kirkon tuhoutumista tulipalossa v. 1997. Hän oli parhaillaan toimittamassa piispantarkastusta Karkussa ja näki omin silmin valtavan tuhon; savuavat rauniot, järkyttyneet itkevät ihmiset. Moni koki silloin, että jotain enemmän oli poissa kuin kirkon katto ja sisustus.
Kirkkovuoden ajankohdan mukaan saarna käsitteli etsikkoaikaa. Omaa Jumalasuhdetta on ajateltava nyt, ei myöhemmin. Jumalaa ei voi laittaa hyllylle odottamaan vanhuutta, sairautta tai muuta vastoinkäymistä. Etsikkoaika merkitsee sitä, että jotain voi lopullisesti kadottaa.
Vikström kehotti seurakuntalaisia ottamaan Tyrvään Pyhän Olavin kirkon dramaattisen historian Jumalan antamana etsikkoaikana, uutena mahdollisuutena. Kirkon palo oli valtava kriisi. Jumala voi kuitenkin kääntää jokaisen kriisin meille uudeksi mahdollisuudeksi. Tästä todistaa nyt uusittu kirkko.
Ehtoollisen jako tapahtui neljässä paikassa. Ehtoollisavustajina toimivat lääninrovasti Simo Laitila,
rovasti Timo Kökkö, vt. kirkkoherra Lasse Hautala, rovasti Mirja Tenkanen sekä pastorit Auli Airas-Laitila ja Eetu Myllymäki.
Messussa lauloi Sastamalan seurakunnan kirkkokuoroista koottu juhlakuoro kanttori Lasse Rajalammen johdolla. Musiikista vastasi jousikvartetti, jota johti Janne Hanhijärvi.
Kolehti kerättiin Kirkon Ulkomaanavun kautta Petroskoin kirkon rakennushankkeelle.
- Takaisin.
|