Pian pääsee katsomaan uusia taidekuvia
4.8.2009
Tyrvään Pyhän Olavin kirkko avataan yleisölle lauantaina 15. elokuuta.
Kuutti Lavosen ja Osmo Rauhalan historiallinen urakka on valmis, ja yhteensä 101 taidekuvan kokonaisuus paljastetaan kello 13 alkavassa, kaikille avoimessa juhlassa. Mukana on Turun piispa Kari Mäkinen ja myös molemmat taiteilijat käyttävät tilaisuudessa puheenvuoron.
Sunnuntaina 16. elokuuta klo 10 alkaa messu, jossa kirkon käyttöön ottamisen toimittaa arkkipiispa Jukka Paarma. Jumalanpalveluksessa saarnaa arkkipiispa emeritus John Vikström, liturgina toimii rovasti Osmo Ojansivu.
Käyttöönottomessun jälkeen Tyrvään-Vammalan maatalousnaiset tarjoilevat kirkkokahvit kirkonmäellä.
Pihamaalle tuodaan penkkejä ja äänentoistolaitteet, jotta seurakuntalaiset ja muut vieraat varmasti mahtuvat mukaan.
Avajaisviikonlopun molempina päivinä kirkon ovet ovat poikkeuksellisesti avoinna iltakahdeksaan asti.
Aukiolo ja opastukset
Syyskuun loppuun saakka kirkko on avoinna ja opas paikalla joka päivä klo 11–18 ja sen jälkeen vielä lokakuun kolmena ensimmäisenä viikonloppuna.
Syksyn ajan kirkossa oppaina työskentelevät teologian maisteri Johanna Sternberg ja filosofian maisteri Aino Öhman.
Talkoilla rakennetun kirkon ja sen uuden taiteen säännöllisiä esittelyjä pidetään loppukesällä ja syksyllä päivittäin (ei lauantaisin) klo 12, 15 ja 17 sekä muina kellonaikoina tarpeen ja mahdollisuuksien mukaan.
Opastukset kirkon aukioloaikoina ovat maksuttomia. Jos ryhmä haluaa tutustua Pyhään Olaviin muulloin kuin klo 11–18 välisenä aikana, silloin opastuksesta peritään 100 euron maksu.
Toivomme kaikkien ryhmien ilmoittavan etukäteen tulostaan Sastamalan seurakunnan kirkkoherranvirastoon, p. 03 521 9090 tai sähköpostitse kirkkoherranvirasto.sastamala@evl.fi.
Sekä ryhmät että yksittäiset matkailijat voivat vapaasti osallistua kello 12, 15 ja 17 alkaviin yleisiin kirkon ja sen taiteen esittelyihin.
Kuutti Lavonen ja Osmo Rauhala ovat kirjoittaneet Tyrväällä kirkkotaiteen historiaa, sillä kokonaisuus on sataan vuoteen suurin Suomessa. Pyhä Olavi on ensisijaisesti kirkko eli jumalanpalveluskäyttöön vihitty tila, ja jo tänä syksynä siellä on myös useita kirkollisia toimituksia.
Kävijöiden onkin hyvä varautua siihen, että lauantai-iltapäivän tunteina mahdollisuus tutustua taidekuviin voi vihkitilaisuuksien vuoksi olla rajoitettua.
- Takaisin.
|