Lähde kävelemään kirkosta kirkkoon
31.5.2010
Sastamalan seurakunta järjestää torstaina 3. kesäkuuta pienen pyhiinvaelluksen, jonka vetävät pastorit Auli Airas-Laitila ja Eetu Myllymäki.
Kirkkokävelyllä pysähdytään Karkun, Sastamalan Pyhän Marian ja Tyrvään Pyhän Olavin kirkoissa. Viimeksi hiljennytään Tyrvään kirkossa.
Juna lähtee Vammalan asemalta aamulla klo 8.02. Pyhiinvaeltajat jäävät Karkussa kyydistä pois ja sieltä jatketaan apostolinkyydillä.
Retki päättyy iltapäivällä, arviolta kolmen tienoissa. Tarkka paluuajankohta määräytyy tilanteen mukaan – niin edetään kuin hyvältä tuntuu.
Ohjelmassa on annos paikallishistoriaa, luomakunnan rukouksia, laulua, hiljaisuutta. Ota omat eväät mukaan, sään mukaiset vaatteet päälle ja hyvät kengät jalkaan. Pakkaa reppuun myös uimavarusteet ja hiukan rahaa, jos haluat nauttia kahvit, jäätelöä tai pikkupurtavaa matkan varrella kahvilassa.
– Suomen luonto on niin tavattoman kaunis, kylämaisemat reitin varrella ihania. Nykyään me olemme tottuneet kulkemaan kaikkialle autolla ja siirtymään nopeasti paikasta toiseen. Ruoasta nauttimisessa on vallalla slow-food-ajattelu, ja me haluamme soveltaa samaa liikkumiseen. Siksi etenemme hiljakseen, kaikessa rauhassa, keskenämme jutustellen. Pysähdymme kirkoissa, joissa pidetään lyhyt hartaus, selittää Airas-Laitila.
Sastamalan kirkkokierros ei ole kulttuuriretki tai opastettu matkailukierros, vaan lähinnä meditatiivista yhdessä olemista.
Auli Airas-Laitila ja Eetu Myllymäki toivottavat lämpimästi tervetulleeksi jokaisen, joka jaksaa kävellä noin 15 kilometrin mittaisen matkan Karkusta Vammaskosken rannalle Tyrvään kirkkoon.
Kokenut pyhiinvaeltaja
Pastori Auli Airas-Laitila on kokenut pyhiinvaeltaja. Hän on kävellyt 40 päivää Pyhän Jaakobin reitillä Pyreneitten vuoristosta Santiago de Compostelaan. Matkan pituus on 800 kilometriä. Toisena vuonna camino kuljetti 300 kilometriä Espanjan Leónista Santiago de Compostelaan, kolmannella kertaa hän kulki Pyhän Fransiscuksen jalanjäljillä Assisin suunnalla.
Auli Airas-Laitilan puoliso, Huittisten kirkkoherra Simo Laitila, on vuorotteluvapaalla – ja parhaillaan matkalla kohti Santiago de Compostelaa.
– Sastamalassa on nyt mahtava mahdollisuus, kun omassa seurakunnassa on hieno kirkkoreitti. Kirkosta kirkkoon voi kulkea ja tutustua myös omaehtoisesti, itsekin olen tehnyt näin useana kesänä. Maasto on helppokulkuista, koska meillä ei ole vuoria ja kovia nousuja.
Heinäkuussa Auli Airas-Laitila aikoo rippikoululaisten kanssa kiertää Karkusta Sastamalan Pyhän Marian ja Tyrvään Pyhän Olavin kautta Tyrvään kirkkoon.
Pyörällä ympäri Liekoveden
Perjantaina 18. kesäkuuta Auli Airas-Laitila ja Eetu Myllymäki haluavat johdattaa seurakuntalaisia toisella tapaa Luojan luomaan ihmeelliseen luontoon.
Silloin on vuorossa pyöräretki Liekoveden ympäri. Liikkeelle lähdetään jo aamukuudelta Vammalan seurakuntatalon pihasta.
Pirjo Silveri
- Takaisin. |