Arkkipiispa Leo haki paanuja Tyrväältä

29.5.2007
Vanhankirkonniemellä koettiin toukokuussa jälleen yksi mielenkiintoinen, erikoinen ja historiallinen päivä. Ortodoksikirkon arkkipiispa Leo kävi hakemassa Vammalan seurakunnalta ostamansa, kirkkotalkoista jääneet ylimääräiset paanut. Tyrvääläinen käsityö päätyy hänen Pielavedelle rakennuttamansa tsasounan katolle. Rukoushuoneen suunnittelee vammalalainen rakennusarkkitehti Marja Rauhala.

Mustan kaftaanin helmat liehuvat tuulessa, kun ortodoksikirkon arkkipiispa Leo harppoo pitkin vanhankirkonmäkeä. Hetkittäin askel hidastuu. Mies kaivaa taskustaan pienen kameran ja pysähtyy ikuistamaan maisemaa ja hyörinää ympärillään.

Aamuvarhaisesta asti Pyhän Olavin sakastinpuoleisella seinustalla on käynyt kova huiske.

Kirkkoa rakennettaessa paanuja veistettiin reilusti yli tarpeen, ja ylimääräiset varastoitiin kirkon välikattoon. Tänään niitä on pudotettu alas, pinkattu häkkeihin ja siirretty edelleen Telilän Tarmon nosturivehkeillä kuorma-auton lavalle.

Arkkipiispa Leo – siviilinimeltään Leo Makkonen – osti paanut Vammalan seurakunnalta. Kirkkoneuvoston päätöksen mukaisesti kaupasta saadut 8 000 euroa käytetään talkoolaisten virkistystoimintaan.

Tyrvääläinen käsityö päätyy rukoushuoneen katolle Pielavedellä. Siellä on toteutumassa arkkipiispan suuri unelma: hän rakennuttaa kotikylässä omaan pihapiiriinsä tsasounan, karjalaisen rakennustaiteen perinteiden mukaisesti.

– Karjalan pyhien nimelle ja Taipaleen kylän siirtolaisasutuksen toimivaksi muistomerkiksi, ekumeeniseen jumalanpalveluskäyttöön, hän määrittelee.
– Rakennukseen tulee laaja ikoniohjelma, paanukattoinen kupoli, kullattu risti. Viisi kirkonkelloa olen jo tilannut.

Suunnittelijan monipuolinen työ

Pilvipoutaisena kevätpäivänä Pyhällä Olavilla pyörii kymmenkunta ihmistä. Jokaista koura- ja jalkaparia tarvitaan, sillä logistinen urakka on iso ja painava.

Kolmen hengen porukka on ajanut 380 kilometrin matkan Savosta Vammalaan, arkkipiispan mukana ovat rukoushuonetta käytännössä rakentava Väinö Väänänen sekä autonkuljettaja Risto Niskanen.
– Huomenaamuun mennessä kuorma on purettuna Pielavedellä, vakuuttaa savolainen ”Viänänen” siinä vaiheessa kun ensimmäinenkään paanu ei vielä ole auton lavalla.

Paikallista väriä edustavat Telilän veljekset Tarmo ja Jorma apujoukkoineen, seurakunnan uusi rakennusmestari Harri Pitkämäki sekä talkoista tutut työnjohtajat Esko Kangasniemi ja Veikko Niukkanen.

Rakennusarkkitehti Marja Rauhala pitää hanskoja käsissään sekä symbolisesti että konkreettisesti. Hän johtaa operaatiota mutta osallistuu myös raakaan työhön eli ottaa tervattuja laudankappaleita vastaan, pinoaa, nostaa, kantaa, järjestelee, siirtää. Välillä hän kutsuu väen raparperimehulle ja sämpylälle.
– Suunnittelijan työ on näin monipuolista, hän huikkaa iloisesti. Hiki virtaa, mutta hymy ei hyydy.

Pudotus putkea pitkin

Aikanaan Tyrvään Pyhän Olavin työmaalla piti kehitellä luova ratkaisu yhteen jos toiseen vastaan tulleeseen ongelmaan, ja sama juttu taas.

Puinen arvotavara täytyy saada kunnialla ja ehjänä pois hankalasta ja ahtaasta paikasta, paanukaton ja kirkkosalin tynnyriholvin välisistä rakenteista, mutta miten? Muurien välissä kulkevaa kapeaa ja jyrkkää portaikkoa pitkin homma ei ikinä onnistuisi.

Marja Rauhala kävi etukäteen katsomassa ja arvioimassa tilannetta, ja pohti pulmaa pitkäaikaisen yhteistyökumppaninsa Tarmo Telilän kanssa. Mietintämyssyä sovitteli myös Esko Kangasniemi, joka tuntee vanhankirkon kuin omat taskunsa. Oiva konsti löytyi: irrotetaan räystään alta yksi järeä lauta ja työnnetään aukosta vintille iso putki, jonka toinen pää on maassa.

H-hetkellä viritys pelittää kuin rasvattu. Ylhäällä Harri Pitkämäki syöttää muutamaa paanua kerrallaan… fiuu---uu---uh… ja alhaalla vammalalainen Harri Virta ottaa kontallaan lähetystä vastaan. Jo ennen puoltapäivää selviää, etteivät pinojen nostamista ja kuljetusta varten tehdyt kymmenen puukehikkoa riitä. Joku lähtee kiireesti vasaroimaan häkkyröitä lisää.

Paanujen tarkasta kappalemäärästä ei kenelläkään ollut etukäteen tietoa. Tarkoitus on ynnätä ne sitä mukaa kun lastaaminen edistyy, ja arkkipiispa itse aloittaa tukkimiehen kirjanpidon. Vauhdikkaassa työn rytkeessä yksitellen laskeminen osoittautuu kuitenkin niin vaikeaksi, että ajatuksesta luovutaan. Sen verran kirkonmäellä ehditään lajitella, että kapeat ja leveät valkataan eri kasoihin.

Arkkitehti joutuu joka tapauksessa suunnittelemaan katon poikkeuksellisessa järjestyksessä, koska se pitää miettiä jo olemassa olevan, tietyn levyisen ja mittaisen materiaalin mukaan.
– Ensiksi on tiedettävä, kuinka paljon meillä on erikokoisia paanuja. Luultavasti joudumme tekemään niitä jonkun verran lisää, ainakin ristin alle tulevaan liekkiosaan jota arkipäiväisesti sipuliksi kutsutaan.

Pyhän Olavin tyyliseen kolmiokuvioon Rauhala tuskin päätyy.
– Todennäköisesti valitsen yksinkertaisemman mallin, koska salmiakkikuviointi ei toimi niin pienessä katossa.

Ilman tyrvääläisiä valmiita paanuja Rauhala olisi saattanut ratkaista katon haapalaudoilla.
– Olisihan se onnistunut silläkin tavalla, mutta paanukatto on tietysti arvokkaampi, vielä kun paanut ovat kokonaan käsityötä.

Vammalassa asuva Marja Rauhala, itsekin ortodoksi, näkee erikoisessa toimeksiannossaan hienon ekumeenisen ulottuvuuden. Kahden paikkakunnan lisäksi liikutaan kahden kirkkokunnan välillä.
– Pyhän Olavin kirkkoon liittyy niin paljon dramatiikkaa. Osa tätä historiaa siirtyy nyt myös Pielavedelle.

Talkoolaiset hyväksyivät myynnin

Paanujen myynti ei ollut Vammalan seurakunnalle pelkkä läpihuutojuttu. Kirkkoneuvosto puntaroi päätöstä tarkkaan, ja asia jäi ensi kerralla kesällä 2006 pöydälle. Vammalassa tunnettiin suurta myötätuntoa kohtalotovereita kohtaan, ja jos Porvoon tuomiokirkon korjaustöissä olisi ollut käyttöä tyrvääläisille haapapaanuille, ne olisi voitu lahjoittaa. Porvoolaiset päätyivät kuitenkin mäntyiseen ratkaisuun.

Samoihin aikoihin Vammalan kaupunki mietti 100-vuotisjuhlallisuuksiinsa liittyen paviljongin rakentamista. Omalla paikkakunnalla tehdyt maankuulut paanut olisivat sopineet sen katolle. Idea ei toteutunut, ja seurakunta hyväksyi arkkipiispa Leon tekemän ostotarjouksen. Ennen päätöstä kuultiin talkoolaisten mielipidettä.
– Juttelin myynnistä talkoomiesten kanssa, eikä heillä ollut mitään ajatusta vastaan. Sitä paitsi paanut oli jo paloturvallisuuden vuoksi saatava pois välikatosta, sanoo Esko Kangasniemi.

Hän täsmentää vielä, että Pyhän Olavin mahdollisia paikkaustarpeita varten Vammalaan jätettiin riittävä määrä paanuja.

Taipaleen kylän tsasouna kiinnostaa varmasti niin ortodokseja kuin matkailijoita tulevaisuudessa.

– Kun arkkipiispa esittelee sitä vieraillensa, todennäköisesti hän kertoo myös sen, mistä kattopaanut ovat peräisin, uumoilee Marja Rauhala.
Paanuja hakiessaan Leo kävi ensi kertaa elämässään Vammalassa, vaikka ympäröivä maakunta on tuttu 70-luvulta, työvuosilta Turun piirin matkapapistossa.
– Vanhempieni juuret olivat Karjalassa Salmissa. Hauska sattuma että sielläkin oli Karkun kylä, hän oivaltaa yhtäkkiä.

Arkkipiispa toivottaa niin Tyrvään talkoolaiset kuin muut vammalalaiset lämpimästi tervetulleeksi retkeilemään Pielavedelle ja tutustumaan tsasounaan.
– Tulkaa vaikka vihkiäisiin 4.6.2008!

Pirjo Silveri, teksti ja kuvat

- Takaisin.