Tyrvään Pyhän Olavin kirkko

Etusivulle.
Tyhjä.
Aukiolo
Tyhjä.
Tapahtuu Tyhjä.
Historia.
Tyhjä.
Paanutalkoot.
Tyhjä.
Tuhopoltto.
Tyhjä.
Jälleenrakennus.
Tyhjä.
Kirkonrakentajat.

 

Valitse kieli - Choose language - Välj språk

Sastamalan seurakunta

In English På svenska

Vanhan kirkon tarinaa

Niin uljaana ja kauniina taas seisoo paikallaan
kirkko Pyhän Olavin, ja katsoo tulevaan.

Vuos´sadat se on saanut siellä aikaa uhmata,
ja tehtäväänsä toimitella Herran huoneena.
Peninkulmienkin takaa sinne tultiin aikanaan,
kun halu oli päästä Herran sanaa kuulemaan.
Kirkko toimi silloin myös uutishuoneena,
kun pitäjien tapahtumat kuulutettiin saarnastuolista.

Kirkkoon tultiin vaik ois ollut huonommatkin kelit
ja vaikka hieman hitaanlaiset oli kulkupelit.
Eipä silloin autoja juur ollut olemassa,
matkaa tehtiin hevoskyydissä tai jalkapatikassa.
Veneillä myös pitkin järven selkää soudettiin,
tällä tapaa entisaikaan kirkkoon kuljettiin.

Kun rakennettiin uusi kirkko rantaan Liekoveen,
joka yhä seisoo siellä kaksine torneineen,
silloinhan jäi vanha kirkko täysin unholaan,
ja mietti, että siellä se nyt komeilee
Vammaskosken rannassa
kohotellen kullattuja ristejänsä kohti taivasta.
Kirkko jonka vuoksi minä hylätyksi jäin,
ja vuosi vuoden jälkeen täällä seison yksinäin.
Ei riennä enää kansaa tänne pyhäaamuisin,
tyhjyyttänsä kumisee mun kirkkosalini.

Jos tään vanhan kirkon seinät osais puhua,
mitä kaikkee mahtaisivatkaan kertoa?
Jostakin mä olen kyllä kuullut juttua,
että joskus sitä käytetty ois heinäsuulina.
Semmoisenkin tarinan satuin kuulemaan,
että ois lammastallinakin ollut aikoinaan.
Kun mä sitä mielessäni aloin pohtia,
niin eihän se nyt ole mikään paha asia.
Meillekin syntyi Vapahtaja Betlehemin tallissa,
kaipa lampaatkin voi asustella Herran huoneessa?

Jos vähänkin on Raamattuaan käynyt lukemaan,
huomaa, että siellä meitäkin lampaiksi kutsutaan.
Jos tätä lapsen mielellä saa hiukan ajatella,
eikös meillä yhteinen vois lammashuone olla?
No – tämä tästä, täydet sata vuotta oli kirkko unohduksissa,
sen kiviseinät kätkee monet muistot niistä ajoista.

Sodan jälkeen kirkko palautettiin omaan arvoonsa,
ja alettiin siellä seurakunnan uusi toiminta.
Jälleen saatiin käydä sanan kuulossa,
ja suosittu se oli myös vihkikirkkona.
Kun Timo Kökkö oli tullut kirkkoherraksi,
niin hän meille tuomaankirkon sinne järjesti.
Hyvin suosittuhan siitä tuli heti alkujaan,
ja vuosi vuoden jälkeen perinnettä yhä jatketaan.

Neljäntenä adventtina, ani varhain aamulla,
sytytetyt kynttilät tuikkii polun varrella.
Käymäjalkaa väki astuu kirkkotietä,
valaisevat lyhdyt, valaa rintaan juhlamieltä.
On näky aamupimeällä tosi mahtava,
puhumattakaan, jos voi olla itse mukana.
Vaikka kirkon kiviseinät kylmyyttänsä hohkaa,
niin harras tunnelma jo mielen seimen luokse johtaa.

Mutta, ei mikään ihmiskäsin tehty kestä ikuisuutta,
niinpä kaipas Pyhä Olavikin paanukattoa uutta.
Kun tiedettiin, että ei se hoidu kovin halvalla,
pohdittiin, jospa tehtäisiin työpuoli kaikki talkoilla.
Tuumasta toimeen tartuttiin,
ja innokkaana yhteisvoimin töihin alettiin.
Ahkeruus on ilomme, näinhän sanotaan,
ja tosi hyvin tämä sopii talkooporukkaan.
Kun katto tuli valmiiksi, päästiin juhlimaan.
Oisko silloin kukaan voinut aavistaa,
että kolmen viikon päästä koko komeus ois maan tasalla,
ja onhan sitä vieläkin niin vaikee uskoa.

Kuitenkin eräänä syyskuun päivän varhaisena aamuhetkenä,
Pyhä Olavi oli valtavavana tulimerenä.
Liekit kohos korkealle kohti taivasta,
ja hetkessä oli koko kirkko tuhkakasana.
Näky oli riipaiseva – totta tosiaan,
ja kansa riensi kauhuissansa tuhoo katsomaan.
Totisia kasvoja näkyi kaikkialla,
kauhisteltiin, voiko tämä lainkaan totta olla.
Mitä varten tämä kaikki piti tuhota?
Talkootyö ja koko kirkko, kaunis komea?

Ei siinä kaiken kaaoksen ja tuhon keskellä,
muuta ollut tehtävissä kuin kädet ristiä,
ja lähettää avunpyyntö ylös taivaisiin.
Nyt voidaan se jo uskoa, että siihen vastattiin.
Kun Aarne Järä katsoi raunioita, niin hän lausahti:
”Me tehrään se uurestaan!”

Niinpä jälleen tomerasti työhön tartuttiin,
ja tutun talkoojoukon voimin hommat alettiin.
Ei aivan pikkupoikia ollut monikaan
mutta vielä riitti jokaisella ruista ranteessaan.
Pitkät päivät aherrettiin työn touhussa,
lääkäriinkin mentiin kuulemma vain pomon luvalla.
Oltiinkohan yhtään edes sairaslomilla,
kaipa nitrot sekä särkylääkkeet oli sentään mukana.

Yhteishenki täytyi olla tosi mahtava,
ilman sitä ei homma olisikaan voinut sujua.
Työ oli tosi vaativaa ja aikaa kysyvää,
eikä siinä hutiloida saanut tietenkään.
Eihän sitä voinut tehdä vähän sinnepäin,
vaan sen piti tasan tarkkaan olla just näin.
Ei saanut olla peukalokaan keskellä kämmentä,
ja sen huomaa kyllä, kun katsoo työn jälkeä.

Kun viimeistelyyn saatiin vielä hyvät taiteilijat,
niin koristaa kirkkosalia nyt monet kauniit kuvat.
Tuli monenlaista tukea myös eri tahoilta,
ja niistä saadaan olla tosi kiitollisia.
Riitti siinä urakkaa vuosikausiksi,
mutta uupumatta talkoolaiset siellä ahersi.
Kyllä työtä riittää tekevälle, sehän tiedetään,
mutta kuinka moni siihen suostuu ilman sentin hyrrääkään?
Talkoolaiset ryhtyi siihen pyyteettömästi,
vain tyytyväisen mielen saivat palkaksi.

Työn tuloksena seisoo kirkko
jälleen niemellänsä juhlallisena,
kutsuen taas sanan kuuloon meitä jokaista.
Nyt voidaan kai jo unohtaa ne synkät asiat,
ja valoisalla mielellä ihailla tätä uusittua kirkkoa.

Talkoolaisia nyt jokainen kai tahtoisimme kiittää,
vaan eipä siihen taida kauneimmatkaan sanat riittää.
Tuskin edes tekivät kiitoksen toivossa,
se oli varmaan jokaiselle sydämen asia.

Mutta eihän tämä kaikki ole yksin ihmiskäden työtä,
myös Taivaan Isän siunaus on ollut myötä.
Voimme nöyrin mielin kädet yhteen liittää,
ja kaikesta hyvyydestä Taivaan Isää kiittää.

Liisa Klinga

- Takaisin.

Talkoolaisia kahvitauolla.

Lampaat viihtyvät Pyhän Olavin naapurissa.

"Niin uljaana ja kauniina taas seisoo paikallaan kirkko Pyhän Olavin, ja katsoo tulevaan."

Kirkkokansa vaeltaa tuomaankirkkoon.

Tyrvään uudempi, kaksitorninen kirkko.

Sivun alalaita.