Kirkkoherra Ari Paavilaisen tulosaarna
Tyrvään Pyhän Olavin kirkossa 6. syyskuuta,
14. sunnuntaina helluntaista

Mark. 12:41–44

Jeesus istuutui vastapäätä uhriarkkua ja katseli, kuinka ihmiset panivat siihen rahaa. Monet rikkaat antoivat paljon. Sitten tuli köyhä leskivaimo ja pani arkkuun kaksi pientä lanttia, yhteensä kuparikolikon verran.

Jeesus kutsui opetuslapset luokseen ja sanoi heille: "Totisesti: tämä köyhä leski pani uhriarkkuun enemmän kuin yksikään toinen. Kaikki muut antoivat liiastaan, mutta hän antoi vähästään, kaiken mitä hänellä oli, kaiken mitä hän elääkseen tarvitsi."

Enemmän on paremmin?

Enemmän rahaa köyhille on parempi kuin vähemmän rahaa. On tärkeää, että varakkaat antavat köyhien hyväksi, koska heillä on paljon annettavaa. Näin köyhien hyväksi kertyy enemmän.

Toki jokainen penni on tärkeä. Pienistä puroista kertyy suuri virta. Näin me järkevät ihmiset ajattelemme. Pidämme kuitenkin kuvatun kaltaista uhrautumista mitättömien pennien kannalta tarpeettomana ja turhana. Päivän evankeliumissa köyhän lesken teko voi tuntua meistä ärsyttävältä typeryydeltä. Eikö tuo leski itse olisi tarvinnut roponsa ja ollut avulle paras kohde?

Yhdysvalloissa liiastaan antamisen järjestelmä on kunniassa. Varakkaiden vapaaehtoiset lahjoitusvarat ovat ainoa tulonlähde kaikelle auttamistoiminnalle. Julkisin varoin tehdään vähemmän kuin vaikka Pohjoismaissa. Auttaminen on varakkaille tärkeää oman julkisen kuvan hoitamista, se on suorastaan pakollista, jos aikoo olla oman yhteisönsä arvostettu jäsen.

Auttamisen voi myös vähentää verotuksessa. Ihmisten sosiaalinen omatunto on kunnossa, koska he tietävät, että kaikki on heistä kiinni.

Paljonko kolehtiin?

Siirtolaistyössä Yhdysvalloissa ollut suomalainen kirkon työntekijä kertoi, että kolehtihaavista huomasi heti, milloin suomalaissukuiset eläkeläiset tulivat taas seudulle. Kolehtiin alkoi ilmestyä kolikoita.

Yhdysvalloissa kolehti on tarkoin harkittu sijoitus kirkon toimintaan, tai etukäteen sovittu kuukausittainen summa, johon kirkon jäsenyys velvoittaa. Suomessa kolehti on lahja ilmoitettuun hyvään tarkoitukseen. Muistan hämärästi, kuinka lapselle opetettiin rahan arvoa käyttötarkoituksen kautta: Oli limsaraha, karkkiraha ja sitten penni, joka oli kolehtiraha.

Kyllä kirkossakin ymmärretään rahan päälle. Erinäisissä tilaisuuksissa olen kuullut kuinka ihmisiä on kehotettu huumorilla höystäen löyhentämään kukkaronnyöriä: ”Annetaan hiljainen kolehti.” ”Suntiolla on nyt vähän selkä kipeä, joten jos voisitte antaa vain paperirahaa.” Enemmän rahaa on parempi kuin vähemmän rahaa.

Mitä hyvää on kahdessa roposessa verrattuna suuriin määriin rahaa? Eikö enemmän auttamista ole paremmin kuin vähemmän? Miten Jeesus voi ylistää vanhan naisen toimintaa, joka kenties vain lisäsi hänen omaa kärsimystään? Mistä raha tietää lahjoittajansa tarkoituksen?

Rakkauden kyky

Rippileirillä minulla oli pitkään tapana pyytää nuoret leirin loppupuolella haastatteluun. Puhuimme paljon rakkaudesta. Kysyin usein: ”Mitä olisit valmis tekemään rakkaasi puolesta?” Vastaus jaksoi aina hämmästyttää. Punaisin poskin ja leiskuvin silmin nuoret vakuuttivat tarpeen tullen olemaan valmiit vaikka kuolemaan rakkautensa tähden.

Toki nuoret ovat sinisilmäisiä ja mustavalkoisia. Paljon puuttuu vielä elämän realiteettien syvemmästä ymmärryksestä. Nuoret tuntevat olevansa kuolemattomia, eivätkä näe elämän haurautta ja kertakaikkisuutta.

Elämä tuntuu määrättömältä kun se on vielä edessä miltei kokonaan. Myös rakkaus saattaa heidän todellisuudessaan tarkoittaa enemmän yhtä tiettyä lähimmäistä kuin kaikkensa antamista yhteisen hyvän eteen. Mutta silti: mihin kyky ja halu rakastaa katoaa, ja muuttuu kylmäksi oman edun tavoitteluksi vuosien vieriessä?

Uskon Jeesuksen puhuneen kaikkein eniten antajan sydämestä kuin mistään muusta. Tuolla köyhällä naisella oli jotain, mitä me tänä päivänä todella kadehdimme. Hänellä oli kyky rakastaa koko sydämestään.

Kokosydäminen rakkaus

Kertomuksen varakkaat ihmiset tietävät tekevänsä hyvää. Suuret lahjoitukset olivat heille kenties laskelmoitu sijoitus julkiseen kuvaansa, yhteiskunnalliseen asemaansa ja muihin velvoitteisiin.
Lähimmäisen hätä ei heitä muutoin välttämättä koskettanut. Köyhät ja sairaat eivät kuuluneet heidän elämänpiiriinsä. Monet sairaat elivät omissa eristetyissä yhteisöissään. Monet fariseukset välttivät jopa köyhän ja sairaan ihmisen varjon sattumista itseensä tai vaatteisiinsa.

Köyhä nainen ei ajatellut, paljonko hänen rahoillaan voitaisiin tehdä. Hän halusi vain antaa kaikkensa toisten puolesta. Hän tunsi köyhien ja sairaiden lähimmäisten hädän, koska eli heidän keskellään, eikä voinut eikä halunnut välttää heidän kosketustaan ja läheisyyttään. Hän rakasti heitä koko sydämestään. Heidän puolestaan hän oli valmis mihin tahansa.

Kokosydäminen rakkaus tänä päivänä on vaikeaa, koska olemme niin järkeviä. Mietimme, kuinka paljon mihinkin ihmissuhteeseen kannattaa panostaa. Mietimme, mitkä ihmissuhteet ylipäänsä ovat tärkeitä ja merkittäviä.

Tätä mallia kenties sovellamme omiin elämänkumppaneihimme ja perheeseemme. Jaamme rakkauttamme osiin eikä siitä riitä kaikille. Mikään ei kuitenkaan tee kipeämpää kuin huomata, ettei minua arvosteta tai rakasteta, ja että jään jonkin tärkeämmän asian varjoon.

Rakkautta ei jaeta, vaan sitä kerrotaan. Se ei ole kakku, jonka siivujen pitää riittää rajatulle porukalle. Rakkaus on pikemminkin kuin pieni siemen, joka itää, kasvaa ja tuottaa satoa. Tai sitten se on kuin solu, joka jakaantuu. Siitä ei tule kahta puolikasta, vaan kaksi kokonaista, ja se jakaantuu yhä uudelleen.

Lähimmäisen kohtaaminen

Kokosydäminen rakkaus on kohtaamista. Se on tosissaan ottamista, hyväksymistä ja kuulemista.

Jeesus sanoi, että köyhät teillä on aina. Se on totta. Rahan oikeudenmukaisella jakamisella emme ole onnistuneet hävittämään köyhyyttä. Meillä ei ole raamatunkertomuksia, joissa Jeesus jakaa köyhille kasapäin rahaa tai muuttaisi heidän taakkansa kullaksi. Se ei olisi auttanut näitä ihmisiä. Kukaan ei sitä edes pyytänyt. Hädänalaiset ihmiset tarvitsevat tietenkin avun sen hetkiseen hätään, mutta ennen kaikkea he haluavat tulla kohdatuiksi täysinä ja todellisina ihmisinä.

Jeesus ylisti tätä naista, koska tällä oli kyky rakastaa kaikesta sydämestään. Nainen kykeni asettumaan lähimmäisen asemaan ja toimi lähimmäisen tarpeesta käsin. Tärkeintä ei ole kuinka paljon meillä on annettavaa. Tärkeintä on, että olemme valmiita antamaan sen kaiken.

Lähimmäisen kannalta on paljon tärkeämpää, että olemme valmiit antamaan kaiken kuin paljon. Pari ropoa voi olla tuolloin enemmän kuin suuret ylimääräiset varat.

Muistan erään hetken seurakunnan suuressa, hienossa ja uudessa virastotalossa. Eräs henkilö oli onnistunut löytämään tiensä läpi infopisteiden, kerrosten ja toimistojen perimmäiseen nurkkaan päivystävän papin huoneeseen.

Jokin painoi. Yritin parhaalla tavallani löytää hänelle apua eri asiantuntijoiden avulla. Raha ei kelvannut, yösijallakaan ei ollut väliä. Kumpikin tuntui tuskastuvan tilanteeseen. Lopulta kuitenkin juttelimme hyvässä hengessä, kävimme tyhjässä kappelissa soittelemassa pianoa ja rukoilimme lyhyesti. Hän lähti hyvillä mielin ja kertoi lopuksi, mistä oikeastaan kiikasti.

Hän oli vain halunnut tulla kohdatuksi lähimmäisenä ja ihmisenä, aivan kuten meistä jokainen.

- Takaisin.