Tyrvään Pyhän Olavin kirkko

Etusivulle.
Tyhjä.
Aukiolo
Tyhjä.
Tapahtuu Tyhjä.
Historia.
Tyhjä.
Paanutalkoot.
Tyhjä.
Tuhopoltto.
Tyhjä.
Jälleenrakennus.
Tyhjä.
Kirkonrakentajat.

 

Valitse kieli - Choose language - Välj språk

Sastamalan seurakunta

In English På svenska

Tyrvään Pyhä Olavi esittäytyy Helsingissä

8.3.2010
Suomen kansallismuseo esittelee Tyrvään Pyhän Olavin kirkon jälleenrakentamisen vaiheet.
Helsingissä 26. maaliskuuta avautuvassa näyttelyssä on esillä Kuutti Lavosen ja Osmo Rauhalan maalausten luonnoksia.
Taiteilijoiden luonnosmateriaaliin ja Tyrvään taidehankkeeseen voi tutustua koko kesän ajan, sillä näyttely on avoinna 12. syyskuuta asti.

Rakentaminen näytteille toukokuussa

Toukokuussa avataan toinen osio, joka kertoo tulipalon tuhoaman kirkon restauroimisesta ja jälleenrakentamisesta.
– Siinä nostamme esiin kirkon uudelleenrakennuksen ja restauroinnin perinteisiä työmenetelmiä käyttäen. Esille tulee muun muassa paanunveistoon liittyviä työkaluja. Suunnitteilla on myös paanunveistonäytöksiä. Lisäksi näyttely kertoo Tyrvään Pyhän Olavin kirkosta nykyaikaisena, mittavana talkooprojektina, kuvailee museolehtori Hanna Forssell.

Kansallismuseon näyttelytyöryhmään kuuluvat ylijohtaja Helena Edgren, intendentti Liisa Erä-Esko, yli-intendentti Sakari Mentu, rakennuskonservaattori Olli Cáven, arkkitehti Ulla Rahola, arkkitehti Tomi Nikander, suunnittelija Raija Pirilä, tutkija Marjut Lamminen ja museolehtori Hanna Forssell.

Edgren ja Rahola seurasivat Tyrväällä Osmo Rauhalan ja Kuutti Lavosen työskentelyä koko ajan, sillä he kuuluivat taidehanketta valvoneeseen luonnostyöryhmään.

Myös Museoviraston Mentulle ja Cavénille kirkko on entuudestaan tuttu, sillä molempien asiantuntemusta käytettiin Tyrväällä rakentamisen vuosina.

Lisää tietoa Kansallismuseon näyttelystä

Pirjo Silveri

Näyttelyt Suomen kansallismuseossa (Mannerheimintie 34, Helsinki):
26.3.–12.9. Kuutti Lavonen ja Osmo Rauhala: Tyrvään Pyhän Olavin kirkon luonnokset
12.5.–12.9. Tuhkasta noussut Tyrvään Pyhän Olavin kirkko

- Takaisin.

KUVAAJA: Rauno Träskelin Kuutti Lavonen: Simon Kyreneläinen auttaa ristin kantamisessa. Luonnos.

KUVAAJA: Ville Heinonen Osmo Rauhala: Armo. Luonnos.

Sivun alalaita.