Tyrvään Pyhän Olavin kirkko

Etusivulle.
Tyhjä.
Aukiolo
Tyhjä.
Tapahtuu Tyhjä.
Historia.
Tyhjä.
Paanutalkoot.
Tyhjä.
Tuhopoltto.
Tyhjä.
Jälleenrakennus.
Tyhjä.
Kirkonrakentajat.

 

Valitse kieli - Choose language - Välj språk

Sastamalan seurakunta

In English På svenska

Pappi Jaakob kävi täällä

28.8.2008
Tyrvään Pyhän Olavin kirkon idyllistä maisemaa voi ensi keväänä katsoa TV1:n Kotikatsomossa. Ohjaaja Klaus Härö kuvausryhmineen kävi Vammalassa tekemässä tv-draamaa Postia pappi Jaakobille.

Liikenne poikki! Hiljaisuus! Kuvataan! Ääni käy! Ole hyvä! Kiitos! Ilmaan sinkoilee lyhyitä, käskymäisiä ohjeita.

Aamuneljästä asti Häijääntien varressa on kuvattu Klaus Härön tv-elokuvaa Postia pappi Jaakobille. Sääennuste lupasi sadetta, mutta onni on ollut myötä. Ollaan jo iltapäivässä ja koko ajan on pitänyt mukavaa pilvipoutaa.

Ensimmäinen 14 kuvauspäivästä kuluu Tyrvään Pyhän Olavin maisemissa. Kallialassa liikkuu 40-henkinen työryhmä.

– Jos olisi satanut kaatamalla, olisimme siirtyneet pääkuvauspaikkaan, vanhaan pappilaan Kokemäelle, ja tulleet Vammalaan myöhemmin, tuottaja Rimbo Salomaa Kinottaresta selittää.

Iso joukko väkeä on ahtautunut päivän toiseksi viimeistä otosta varten mäennyppylälle kivikkoiseen heinikkoon, Pyhä Olavi komeilee taustalla. Pirasen Esko-isäntä on kuskannut traktorillaan tavaroita pellonreunaan. Katajapuskien ympäröimä polku on väärällään tekniikkaa, piuhoja ja rekvisiittaa.

Vammalassa, vanhankirkon ulkopuolella kuvataan kahdeksan kohtausta, sisäkuvaukset tehdään Hattulan kirkossa, koska Tyrväällä ei tällä hetkellä pääse sisälle kirkkoon.

– Papin ei sovi myöhästyä, tiedätkös sen Leila, replikoi näyttelijä Heikki Nousiainen kollegalleen Kaarina Hazardille ties kuinka monennen kerran. Päähenkilöt hiovat samaa kohtaa uudestaan ja uudestaan. Kun ohjaaja Härö lopulta on tyytyväinen harjoitukseen, läheisen maantien liikenne katkaistaan radiopuhelimilla muutamaksi minuutiksi – ja kamerat alkavat käydä.

Rimbo Salomaa kiittelee, kuinka suopeasti Vammalassa on suhtauduttu elokuvantekijöihin. Seurakunta otti vastaan myönteisesti, kyläläiset ovat olleet ystävällisiä ja innoissaan. Edes autoilijat eivät hermostuneet, vaikka joutuivat hetkeksi pysähtymään. Moni kuski vitsaili vain, että jaaha, pääsemmekö mekin nyt elokuvaan.

Tuottajan ja ohjaajan vuolaimmat kehut ropisevat kuitenkin vanhankirkon maisemasta, jota käytiin katsastamassa jo varhain keväällä. Salomaan mielestä paikka on "aivan fantastinen, idyllinen ja juuri tarkoitukseemme sopiva".

Kivikirkko on kaunis, mutta nappivalinnan kohteesta tekee koko kylämiljöö. Kirkon ympäristö on aidosti vanhan oloinen ja luonnonmukainen, ei millään nykyajan maamerkeillä, kuten parkkipaikoilla ja muilla muovattu.

Tyrvään Pyhä Olavi sijaitsee syrjässä kaupungin sykkeestä ja hälystä.

– Elokuvan pappikin elää vähän sivussa. Siksi tämä sopii meidän yleislookiimme täydellisesti, Härö sanoo.

Postia pappi Jaakobille esitetään TV1:n Kotikatsomossa ensi pääsiäisenä.

– Esitysoikeudet myytiin myös Ruotsin televisiolle poikkeuksellisesti jo käsikirjoitusvaiheessa, kertoo Rimbo Salomaa.

Päähenkilöinä ovat iäkäs pappi ja väkivaltarikoksesta tuomittu Leila, joka saa tietää jonkun anoneen hänelle armahdusta. Elinkautisvanki vapautetaan ja hänelle tarjotaan asunto- ja ruokapalkalla töitä vanhasta pappilasta. Leilan tehtävänä on avustaa sokeaa pappia, lukea tälle seurakuntalaisten lähettämiä esirukouspyyntöjä ja vastata sanelun mukaan kirjeisiin. Leila ei – ainakaan aluksi – ymmärrä pappia, jonka elämäntehtävä on auttaa muita.

Mitä kaikkea tästä kehkeytyy, sen näemme keväällä televisiosta.

Ohjaaja Klaus Härö toivoo, että elokuvasta tuli kestävämpi työ, jonka ääreen katsoja haluaisi palata toisen tai kolmannenkin kerran.

Postia pappi Jaakobille -elokuvaa ovat rahoittaneet mm. Suomen elokuvasäätiö, YLE ja pohjoismainen elokuva- ja tv-rahasto NFTF. Kirkon mediasäätiö myönsi sille kesällä 60 000 euroa tuotantotukea.

Härö on niittänyt mainetta mm. elokuvillaan Näkymätön Elina ja Äideistä parhain. Kinottaren menestyselokuvia ovat olleet esimerkiksi Risto Räppääjä ja Juoksuhaudantie. Tuotantoyhtiön uusimman, Erottamattomat, ensi-ilta on 5. syyskuuta.

Pirjo Silveri, teksti ja kuvat

- Takaisin.

Postia pappi Jaakobille -tv-elokuvaa kuvauksia Pyhällä Olavilla

Postia pappi Jaakobille -tv-elokuvaa kuvauksia Pyhällä Olavilla

Postia pappi Jaakobille -tv-elokuvaa kuvauksia Pyhällä Olavilla

Postia pappi Jaakobille -tv-elokuvaa kuvauksia Pyhällä Olavilla

Postia pappi Jaakobille -tv-elokuvaa kuvauksia Pyhällä Olavilla

Postia pappi Jaakobille -tv-elokuvaa kuvauksia Pyhällä Olavilla

Postia pappi Jaakobille -tv-elokuvaa kuvauksia Pyhällä Olavilla

Postia pappi Jaakobille -tv-elokuvaa kuvauksia Pyhällä Olavilla

Sivun alalaita.