Tyrvään Pyhän Olavin kirkko

Etusivulle.
Tyhjä.
Aukiolo
Tyhjä.
Tapahtuu Tyhjä.
Historia.
Tyhjä.
Paanutalkoot.
Tyhjä.
Tuhopoltto.
Tyhjä.
Jälleenrakennus.
Tyhjä.
Kirkonrakentajat.

 

Valitse kieli - Choose language - Välj språk

Sastamalan seurakunta

In English På svenska

Taiteilijoiden luonnokset esillä Kansallismuseossa

26.3.2010
Suomen kansallismuseossa on syksyyn saakka esillä Kuutti Lavosen ja Osmo Rauhalan luonnoksia Tyrvään Pyhän Olavin kirkon maalauksista.

Näyttelyn avasi rovasti Timo Kökkö, joka puheessaan matkasi 500 vuoden takaisista ajoista nykyhetkeen. Hän kertoi myös omista kokemuksistaan ja mietteistään taiteilijoiden työtä seuranneessa luonnostyöryhmässä.

Vanhakirkko on aina ollut Timo Kökön, Tyrvään eläkkeellä olevan kirkkoherran, sydäntä lähellä.
Tulipalon jälkeisinä jälleenrakennuksen vuosina hän toimi kirkon sisätilatyöryhmän puheenjohtajana. Sen jälkeen hän oli jäsenenä taidehankkeen luonnostyöryhmässä.

Lavonen ja Rauhala, seurakunnan edustajat sekä mukaan kutsutut helsinkiläiset asiantuntijat kävivät keskenään runsasta ajatustenvaihtoa.

– Taitelijoiden työskentelyyn ehti sisältyä paljon sekä ulkoista että sisäistä tuskaa. Kirkko tuli olemaan Lavosen ja Rauhalan kirkko, johon he maalasivat oman sielunsa. Se vaikutelma jäi, että maalaustyö jossain määrin oli myös tekijöiden ja teettäjän yhteinen projekti, jossa oli paljon hyvää ja aitoa kohtaamista, arvioi Kökkö puheessaan.

– Keskustelu korkeakulttuurin edustajien ja työryhmämme paikkakuntalaisten maallikoiden kesken saattoi tuntua aivan todelliselta ja toisiaan kuuntelevalta dialogilta. Tilaajan kannalta vapauttavaa oli, että taiteilijat tekivät työtään pieteetillä, Timo Kökkö kiitteli.

– Jäi mielikuva, että työ oli heille itselleenkin ainutkertainen kokemus, sekä suomalaisen kirkkotaiteen näkökulmasta että myös tehtävänä itsessään.

Lue rovasti Timo Kökön puhe täältä.

Kutsuvieraina kirkonrakentajia

Luonnosnäyttelyn avajaisiin Helsingissä osallistui kolmisensataa vierasta. Sastamalan suunnalta oli vahva edustus, mukana myös monia uskollisia kirkonrakentajia.

Yksi heistä oli Esko Juurinen, vuosikaudet kirkkotyömaalla vapaaehtoisena viihtynyt talkoolainen.

– Minä olin alkuun sillä kannalla, ettei kirkkoa tulisi maalata lainkaan, vaan että puiset pinnat pitää jättää sinälleen näkyviin. Pelkäsin, että käsityön jälki jotenkin pilattaisiin. Nyt kun olen nähnyt taideteokset, mielipiteeni on muuttunut, Juurinen myhäilee.

Avajaisjuhlaan osallistui myös Tyrvään talkoojoukon nestori Aarne Järä, joka seuraavaksi täyttää 99 vuotta.

– Kuutti Lavonen tuli salissa henkilökohtaisesti kättelemään isää ja sanoi ”kiitos kun saimme maalata kirkon, jota te olitte rakentamassa”. Se tuntui hyvältä, se oli suuri hetki, kertoo Markku Järä liikuttuneena. Hän eskorteerasi isäänsä Helsingin retkellä.

Kutsuvieraiden joukossa olivat myös Tarja ja Mauri Kunnas, jotka kiersivät näyttelysaleja sekä kiinnostuneina että innostuneina.

– Hienoja kuvia, kiteyttää Mauri Kunnas, ja antaa rehellisen tunnustuksen taiteilijakollegoilleen.
–Luonnokset toimivat itsenäisinä töinä – jopa ilman kirkkoakin!

Lavosen Kylkihaavan pisto -luonnoksen edessä Kunnas ihailee ääneen:

– Kun homman osaa, niin sen osaa. Kuvassa jokainen piirto sopii yhteen, signeerausta ja selitystekstejä myöten.

Teema, luonnos ja tarina rinnakkain

Kuutti Lavonen ja Osmo Rauhala luonnehtivat näyttelyä dokumentaariseksi. Molempien mielestä Kansallismuseo on tarkoitukseen upea paikka.

– On hienoa kun on mahdollisuus esitellä työn teema, luonnos ja varsinainen tarina rinnakkain, Rauhala kehuu.

Lavonen sanoo tehneensä museoon uuden dramaturgian, joka poikkeaa kirkossa näkyvillä olevasta. Kuvien järjestys on muuttunut, kaikista lehteripaneeleista ei ole luonnosta, joistakin on useita.

– Näyttelyä rakentaessani huomasin itsekin uudelleen pohtivani töitten sanomaa, sitä viestiä, joka oli meille kuvallistettavaksi annettu, Lavonen kertoo.

Toinen osa avautuu toukokuussa

Luonnostyöryhmän ja taiteilijoiden yhteinen taival Tyrväällä alkoi vuonna 2004, mutta varsinaiset maalaukset kirkkoon tehtiin 2006 – 2009. Taideteokset paljastettiin yleisölle elokuussa 2009. Kansallismuseon näyttelyssä on esillä projektin aikana syntyneitä luonnoksia.

Maalaustyötä ohjanneeseen luonnostyöryhmään kuuluivat Kansallismuseon intendentti, nykyinen ylijohtaja Helena Edgren, kirkkovaltuuston puheenjohtaja Pertti Järvinen, rovasti Timo Kökkö, kirkkoherra Osmo Ojansivu (puheenjohtaja), arkkitehti Ulla Rahola ja talouspäällikkö Paula Laasanen (sihteeri).

Näyttelyn toinen osio, Tuhkasta noussut Tyrvään Pyhän Olavin kirkko, avautuu museon pohjakerroksessa keskiviikkona 12. toukokuuta. Näyttely kertoo tulipalon tuhoaman kirkon restauroimisesta ja uudelleenrakentamisesta laajaa huomiota ja kiinnostusta herättäneenä talkooprojektina.

Lue kirkkoherra emeritus Osmo Ojansivun puhe Tuhkasta noussut -näyttelyn avajaisissa

Teksti ja kuvat: Pirjo Silveri

Näyttelyyn liittyvää oheisohjelmaa keväällä 2010

Esitelmät Kansallismuseon auditoriossa

ti 13.4.2010 klo 18
”Tyrvään Pyhän Olavin kirkon sisätilan jälleenrakennettu maisema”, arkkitehti Ulla Rahola

ti 20.4.2010 klo 18
”Näkökulma taiteilijan työhön Tyrvään Pyhän Olavin kirkon maalauksissa”, taiteilija Kuutti Lavonen Esitelmiin on vapaa pääsy, näyttelyihin museon pääsylipulla 7 e/ 5e, alle 18-v. ilmaiseksi

- Takaisin.

Avajaisväkeä kansallismuseossa. Kuva Pirjo Silveri.

Kansallismuseon ylijohtaja Helena Edgren puhuu. Kuva Pirjo Silveri.

Kuutti Lavonen esittelee taivaanavaimen pienoismallia. Kuva Pirjo Silveri.

Osmo Rauhala näyttelyn avajaisissa. Kuva Pirjo Silveri.

Aarne ja Markku Järä saapumassa Kansallismuseoon, heidän takanaan Timo ja Elli Kökkö.

Arkkitehti Ulla Rahola ja kirkonrakentaja Esko Juurinen. Kuva Pirjo Silveri

Talkoolainen Aarne Järä ja Markku Järä tutustuvat Kuutti Lavosen luonnoksiin. Kuva Pirjo Silveri

Mauri Kunnas ja Osmo Rauhalan luonnokset. Kuva Pirjo Silveri.

Aivi Gallén-Kallela-Sirén, Ulla Rahola ja Tapani Parviainen vaihtavat ajatuksia. Kuva Pirjo Silveri.

Kuutti Lavonen ja Markuksen leijona. Kuva Pirjo Silveri.

Talkoolainen Pentti Sillanpää tutustumassa teoksiin. Kuva Pirjo Silveri.

Pertti Salolainen tutustuu Osmo Rauhalan töihin. Kuva Pirjo Silveri.

Pyhän Olavin kirkon opas Aino Öhman ja Kuutti Lavosen Viimeinen tuomio II. Kuva Pirjo Silveri.

Sivun alalaita.