Tyrvään Pyhän Olavin kirkko

Etusivulle.
Tyhjä.
Aukiolo
Tyhjä.
Tapahtuu Tyhjä.
Historia.
Tyhjä.
Paanutalkoot.
Tyhjä.
Tuhopoltto.
Tyhjä.
Jälleenrakennus.
Tyhjä.
Kirkonrakentajat.

 

Valitse kieli - Choose language - Välj språk

Sastamalan seurakunta

In English På svenska

Arkkipiispa Jukka Paarman saarna
Tyrvään Pyhän Olavin kirkossa Yhteisvastuukeräyksen avajaisjumalanpalveluksessa kynttilänpäivänä 7.2.2010

ÄLÄ VALITA PIMEYTTÄ, VAAN SYTYTÄ KYNTTILÄ

Luukas 2: 22–33

Ja kun tuli päivä, jolloin heidän Mooseksen lain mukaan piti puhdistautua, he menivät Jerusalemiin viedäkseen lapsen Herran eteen, sillä Herran laissa sanotaan näin: "Jokainen poikalapsi, joka esikoisena tulee äitinsä kohdusta, on pyhitettävä Herralle." Samalla heidän piti tuoda Herran laissa säädetty uhri, "kaksi metsäkyyhkyä tai kyyhkysenpoikaa".

Simeon ja Hanna saavat nähdä Jeesuksen

Jerusalemissa eli hurskas ja jumalaapelkäävä mies, jonka nimi oli Simeon. Hän odotti Israelille luvattua lohdutusta, ja Pyhä Henki oli hänen yllään. Pyhä Henki oli hänelle ilmoittanut, ettei kuolema kohtaa häntä ennen kuin hän on nähnyt Herran Voidellun. Hengen johdatuksesta hän tuli temppeliin, ja kun Jeesuksen vanhemmat toivat lasta sinne tehdäkseen sen, mikä lain mukaan oli tehtävä, hän otti lapsen käsivarsilleen, ylisti Jumalaa ja sanoi:

– Herra, nyt sinä annat palvelijasi rauhassa lähteä, niin kuin olet luvannut. Minun silmäni ovat nähneet sinun pelastuksesi, jonka olet kaikille kansoille valmistanut: valon, joka koittaa pakanakansoille, kirkkauden, joka loistaa kansallesi Israelille.

Jeesuksen isä ja äiti olivat ihmeissään siitä, mitä hänestä sanottiin. Simeon siunasi heitä ja sanoi Marialle, lapsen äidille: "Tämä lapsi on pantu koetukseksi: monet israelilaiset kompastuvat ja monet nousevat. Hänet on pantu merkiksi, jota ei tunnusteta, ja sinun omankin sydämesi läpi on miekka käyvä. Näin tulevat julki monien sisimmät ajatukset."


Olet varmaan kuullut sanonnan: Älä vaikeroi ja valita pimeyttä, vaan sytytä sen keskelle kynttilä. Se on nyt sana meille. Tänään on kynttilänpäivä.

Kynttilänpäivä on kirkkovuodessa viimeinen joulun aikaisista pyhäpäivistä. Ensi sunnuntai on jo laskiainen. Siitä on alkamassa uusi vaihe, paastonaika, jolloin katseet suunnataan edessä odottavaan pääsiäiseen.
Kynttilänpäivä katselee vielä taaksepäin, Vapahtajan syntymään. Pieni vauva oli tuotu temppeliin. Vanhempien oli tuotava sinne esikoisen syntymän johdosta uhrilahja. Maria ja Joosefkin toivat sen pienimmän lahjan, joka oli sallittu köyhimmille, nimittäin kaksi metsäkyyhkyä tai kyyhkysenpoikaa.

Evankeliumin kuvaaman tapahtuman varsinainen sanoma on kuitenkin vanhan hurskaan Simeonin ja Jeesus-lapsen kohtaaminen.

Simeonin sanat olivat niin merkittävät, että ne kirjoitettiin muistiin. Hän oli odottanut Messiasta, maailman Vapahtajaa, nyt hän ymmärsi odotuksensa toteutuneen pienessä lapsessa: Nyt saan lähteä rauhassa, olen nähnyt Jumalan antaman pelastuksen.
Hän ymmärsi Jeesuksen merkityksen: Valo, joka koittaa kaikille kansoille, kirkkaus, joka loistaa kansallesi Israelille.

Valo oli symboli kaikkeen siihen, mitä Jeesus Kristus tuli meille tuomaan. Joulun profetiakin sanoi: ”Kansa joka pimeydessä vaeltaa näkee suuren valon, niille jotka vaeltavat kuoleman varjon maassa loistaa valkeus.”

Jeesus itse sanoi omasta tehtävästään. ”Minä olen maailman valo, joka seuraa minua ei kulje pimeässä vaan hänellä on elämän valo.”

Kirkkorakennuskin puhuu

Kynttilä on pieni valo. On oikeastaan aivan sopivaa, että vietämme nyt kynttilänpäivän jumalanpalvelusta täällä Tyrvään keskiaikaisessa kirkossa, jossa ei ole lainkaan nykyajan sähkövaloja.
Vain kynttilät ovat olleet ja ovat yhä valaistuksena ikkunoista siivilöityvän auringonvalon lisäksi. Siksi kirkkorakennuskin puhuu voimakkaasti valon sanomaa. Elämän valo saadaan Kristukselta.

Tyrvään kirkko on oikeastaan ihme. Sen vaiheista kuulimme jo jumalanpalveluksen alussa. Kun kirkko oli saatu vuosien työllä, paanutalkoilla käyttökuntoon, se paloi raunioksi heti kolmen viikon kuluttua. Menetys ei kuitenkaan lannistanut tämän seudun väkeä. Se synnytti uuden yhteisvastuun hengen. Uudet talkoot alkoivat. Tuholle ei annettu periksi. Kirkosta tuli kuvakirkko.

Tuhoutuneiden maalausten tilalle on saatu kahden taiteilijan, Kuutti Lavosen ja Osmo Rauhalan modernit, vanhoihin aiheisiin uudella tavalla liittyvät, puhuttelevat kirkkomaalaukset.

Tämän kirkon kuvatkin puhuvat valosta, siitä elämän valosta, josta kynttilänpäiväkin. Osmo Rauhalan maalaukset sijoittuvat alttarille ja sen kuoriosaan. Ne kuvaavat maailman alkua, Jumalan luomistekoa. Sekin alkoi valosta. Aivan alussa, Raamatun ensi jakeiden mukaan, ”maa oli autio ja tyhjä ja pimeys peitti syvyydet ja Jumalan henki liikkui vetten päällä”. Silloin luomistyö alkoi, kun Luoja sanoi: Tulkoon valo.

Tästä alkoi myös Rauhalan kuvaus luomisesta. Valon synnyn kuvaaminen oli taiteilijalle haaste. Hänen mukaansa kuvaa hallitsee nauhamainen pyörre, joka on otettu kyyhkysen siiven iskun liikeradasta. Kyyhkynenhän on Pyhän Hengen vertauskuva. Jumalan silmä on kaiken taustalla.

Luominen alkoi valosta. Sama asia ilmaistaan Johanneksen evankeliumissa näin: Alussa oli Sana eli Logos. Tämä sana tuli ihmiseksi ja asui meidän keskellämme. Hän, elämän valo.

”Alussa oli sana” on myös saarnatuolin kuvituksen teema. Tämä on se paikka, josta tulee julistaa sanoilla Kristuksesta, Vapahtajasta. Siitä, kuinka usko Jeesukseen Kristukseen on yhteyttä elämän valoon, rakkauteen, toivoon, siihen elämään joka voittaa kuolemankin.
Siihen uskoon meitä kutsuvat tänäänkin Jumalan sana, jota julistavat myös kirkkorakennus ja sen taide.

Enkeli ohjaa pimeydestä valoon

Taiteilija Kuutti Lavosen maalaukset lehterin kaiteissa kuvaavat sitä, mitä elämän valo, Kristus on meidän hyväksemme tehnyt. Ristin tie, kärsimys, kuolema ja ylösnousemus. Teossarjasta kuuluu ainakin minulle Kristuksen ääni: Tämän minä olen tehnyt sinun hyväksesi.

Taiteilija Lavonen on tunnettu enkelihahmoistaan. Myös tässä kuvasarjassa on enkeli. Se on koko kuvakertomuksen avaus. Enkeli, joka vapauttaa Pietarin, siis ihmisen, vankilan pimeydestä. Enkeli on se, joka ohjaa ja auttaa ihmisen pimeydestä valoon.

Kun tänään virallisesti avataan vuotuinen Yhteisvastuukeräys, sen teema on: Ole sinäkin arkienkeli. Enkeli auttaa pimeydestä valoon. Juuri nyt mielessä ovat todellisessa elämän ahdingossa elävät haitilaiset ja apua tarvitsevat kotimaan lapsiperheet.

Haitin katastrofi on järkyttänyt meitä kaikkia. Tiedotusvälineet ovat hyvin kuvanneet sen tuhoja. Kuitenkin ihmisten hätä, itku ja tuskanhuudot välittyvät vain osittain maanjäristyskuvien takaa. Nyt kysytään, onko siellä sadoilla tuhansilla, ehkä miljoonilla ihmisillä enää minkäänlaista toivoa.

Käydessäni muutama kuukausi sitten Haitissa Yhteisvastuukeräyksen valmistelujen merkeissä panin merkille, kuinka siellä asui läntisen pallonpuoliskon köyhin kansa, joka oli kokenut tavattoman kovia. Maa oli ollut monien onnettomuuksien kohteena. Edellisvuonna tuhoisien pyörremyrskyjen sarja oli hävittänyt ihmishenkien lisäksi viljelyksiä, teitä, koteja. Kokonaiset kylät olivat peittyneet tulvien alle.

Vuosi hirmumyrskyjen ja tulvien tuhojen jälkeen, viime syksynä, siis ennen maanjäristyksiä, näin maassa kuitenkin toivon merkkejä. Mutavyöryjen alle jääneet kodit ja koulut ja sairaalat oli raivattu esiin. Taloja oli rakennettu tuhoutuneiden tilalle. Peruselinkeinoja oli lähdetty kehittämään.

Eikä se ollut tapahtunut vain ulkomaisten avustustyöntekijöiden toimin. Monet haitilaiset olivat tarttuneet toimeen ja yhteisvoimin lähteneet rakentamaan parempaa tulevaisuutta.
Toivon merkkejä oli syttynyt onnettomuuksien pimentämiin mieliin. Pieniä uuden kasvun ja uusien mahdollisuuksien taimia. Nyt ne pyyhkäistiin kerralla pois.

Nyt kysytään sitä, annetaanko periksi. Annetaanko nyt periksi sille, että luonnonkatastrofi on vienyt tykkänään nuo toivon merkit. Voiko niitä sytyttää uudelleen?
Hätäapua on jo lähetetty, maan saattaminen toimintakykyiseksi ja olot inhimillisesti asuttaviksi vaatii pitkäaikaista, sitkeää apua. Vain sellainen kansa, jolla on edes vähän toivoa, voi nousta uudelleen jaloilleen.

”Arkienkeli voi olla kuka tahansa meistä”

Yhteisvastuun kotimainen kohde nostaa eteemme lapsiperheiden aseman. Suomessa kasvaa köyhyydessä yli 150 000 lasta. Lapsilisät ja kotihoidon tuki eivät ole nousseet samassa tahdissa elinkustannusten kanssa ja verotuksen perhevähennyksistä on luovuttu. Niukkuus näkyy nopeasti myös perheen ruokapöydässä. Tyhjä vatsa on karu alku elämänmatkalle.

Ole sinäkin arkienkeli, vetoaa Yhteisvastuu. Mikä on arkienkeli? Se voi olla kuka tahansa meistä. Se, joka antaa tilaa mielensä pohjalla asuvalle hyvyydelle, antaa sen ohjata, ei puhettaan vaan tekojaan.
Arkienkeli on hyvän tekijä arjen keskellä. Hän on se, joka sytyttää kynttilän.

- Takaisin.

Arkkipiispa Jukka Paarma saarnaa Tyrvään Pyhällä Olavilla. Kuva Pirjo Silveri.

Marttaliiton toiminnanjohtaja Marianne Heikkilä toimi tekstinlukijana. Kuva Pirjo Silveri.

Sastamalan kirkkoherra Ari Paavilainen oli jumalanpalveluksen liturgi. Kuva Pirjo Silveri.

Kirkkovuodessa kynttilänpäivä katselee vielä taaksepäin, Vapahtajan syntymään. Kuva Pirjo Silveri.

Tyrvään Pyhä Olavi puhuu valon sanomaa – kirkkorakennuskin. Kuva Reijo Keskikiikonen.

Osmo Rauhala: Ensimmäinen päivä. Kuva Reijo Keskikiikonen.

Kuutti Lavonen: Enkeli. Kuva Rauno Träskelin.

”Minä olen maailman valo, joka seuraa minua ei kulje pimeässä vaan hänellä on elämän valo.” Kuva Pirjo Silveri.

Haitilaisen Viergemi Aypolliten 14-henkisessä perheessä jokainen päivä on selviytymistaistelu. Ruoasta ja puhtaasta vedestä on jatkuva puute. Kuva: Paul Jeffrey

Sivun alalaita.